uutinen

Team Dynamiquelle kultaa ja Team Uniquelle pronssia Muodostelmaluistelun SM-sarjojen 1. valintakilpailussa

Muodostelmaluistelun SM-sarjojen 1. valintakilpailu käytiin 27-28.10 Espoon Metro Areenalla. Kilpailussa oli mukana kolme HSK:n joukkuetta.

Team Dynamique kilpailee tällä kaudella 2-lohkossa, joten joukkue pääsi avaamaan kilpailukautensa tänään sunnuntaina. Ohjelmateema Never give up ammentaa baletin maailmasta. Valintakilpailun voitto ja paikka maaliskuun alussa järjestettäviin SM-kilpailuihin irtosi varmalla suorituksella. Erityisen hyvin tänään sujui ohjelman avannut liukusarja. Pisteitä tuomaristo antoi yhteensä 64,47. Hopeamitalistijoukkue Diamond Edges (Kaari) jäi vain parin pisteen päähän, joten molemmissa SM-noviisien kilpailulohkoissa on luvassa jännittävä toinen valintakilpailu Tampereella joulukuussa.

SM-juniorijoukkue Team Mystique lähti sunnuntain vapaaohjelmakilpailuun neljänneltä sijalta ja neljäs sija oli myös lopputulos. The Labyrinth -nimeä kantava ohjelma kulki puhtaasti yleisön innokkaan kannustuksen siivittämänä. Mystikit saivat kauden avauskilpailustaan yhteispisteet 163,45. Sekä lyhyt- että vapaaohjelmien osalta todella kovatasoisen kilpailun voitti Dream Edges, Kaarinan taitoluistelijat, pistein 183,94.

Kilpailun huipensi SM-seniorien uunituoreiden vapaaohjelmien ensiesitys. Team Unique vaihtoi lauantaina nähdystä räväkästä räpistä Metallican musiikkiin. Pukuja myöten huipputyylikäs Insomnia-vapaaohjelma onnistui tänään erityisesti elementeissä. Joukkue nautti kotiyleisön edessä luistelemisesta ja se näkyi pisteissäkin: 207,86 oikeutti pronssimitalisijaan. Kultamitalein palkittiin Marigold Ice Unity, joka sai yhteispisteet 209,30. Kotimainen kilpailukausi jatkuu näin ollen kärkijoukkueiden osalta kutkuttavana.

Teksti: Nina Salmenkaita

Kuvat: Antti Lehto