uutinen

IC Crystal Cupissa Mikkelissä kisattiin viikonloppuna – Roosalle kultaa, Hannalle hopeaa ja Lucakselle pronssia

HSK:n yksinluistelijoista Mikkeliin matkasivat Hanna Korhonen, Lucas Tiilikainen, Roosa Siivikko, Iida Mäki, Emilia Karmi ja Seela Järvinen.

Roosa Siivikko luisteli Junior B. Ladies (2003-2004) -sarjassa. Roosa nappasi voiton kahdenkymmenenyhden luistelijan sarjassa. Roosa kommentoi luisteluaan seuraavasti: ”Lyhytohjelmassa olin erityisen tyytyväinen soolo kaksoisflippiin, joka oli mielestäni lennokas ja helpon tuntuinen. Olin yllättynyt alapisteisiini, jotka olivat minulle suht korkeat. Lyhkäristä jäi kokonaisfiilikseksi hyvä. Vapaaohjelmassa hypyt eivät menneet ihan nappiin, mutta olin silti tyytyväinen, että sain tehtyä kaikki hypyt puhtaina kaksoisakselia lukuun ottamatta. Askelsarja ja piruetit onnistuivat mielestäni hyvin. Olin myös vappiksessa tyytyväinen alapisteisiini, sillä olen nyt saanut nostettua hieman pistemäärää, jonka saan alapisteistä verrattuna viime kauteen. Lyhkärin ensimmäiseksi sijoittuminen toi minulle hieman paineita, sillä en ole koskaan ollut kahden ohjelman kisassa lyhkärin jälkeen ensimmäisenä, mutta siitä huolimatta sain tehtyä suht hyvän kokonaisuuden kisoista ja sain parannettua ennätyspisteitäni 10 pisteellä verrattuna viime kisoihini Junior B -sarjassa.”

Hanna Korhonen kisasi Senior B, Ladies -sarjassa. Hanna sijoittui hienosti hopealle kahdenkymmenenyhden luistelijan sarjassa. Hanna kommentoi luisteluaan seuraavasti: ”Crystal Cup oli mun kauden avauskilpailu, jossa luistelin ensimmäistä kertaa seniorisarjassa ja vielä uuden lyhytohjelman kera. Lauantai-iltana oli lyhytohjelmakilpailu enkä ollut tyytyväinen suoritukseeni. Vapaaohjelmakilpailu käyntiin myöhään sunnuntai-iltana ja luistelin itse n. klo 22, koska aikataulu oli myöhässä. Vireystila oli täten kaikkea muuta kuin ihanteellinen ja vappiksen luistelu ei ole ikinä tuntunut yhtä raskaalta kuin nyt. Jäähallin ilma tuntui itselle myös tosi tunkkaselta, jonka takia lyhytohjelmankin luistelu oli todella rankkaa. Vapaaohjelmassa tapahtui useampi paha virhe. Vaikka kilpailut kokonaisuudessaan olivat itselleni pettymys, niin olen silti erityisen tyytyväinen lyhytohjelman askelsarjaan ja vapaaohjelman kolmen hypyn yhdistelmään. Näiden lisäksi nautin molempien ohjelmien luistelusta todella paljon, joka tuntui näkyvän alapisteissä. En ole päässyt vielä kisakauden vauhtiin mukaan ja teen työtä saadakseni enemmän toistoja molempiin ohjelmiin. Kauden aloituskisat tuppaavat olemaan vaisuja”

Lucas Tiilikainen edusti HSK:ta Junior A, Men –sarjassa. Lucas sijoittui kokonaistuloksissa pronssille viiden kilpailijan sarjassa. Lucas kommentoi luisteluaan seuraavasti: Kisat eivät olleet parhaimmasta päästä. Lauantain lyhytohjelma meni odotettua paremmin. Muutamia kauneusvirheitä lukuun ottamatta tyylipuhdas suoritus. Tämä näkyi uusissa lyhytohjelman ennätyspisteissä.  Sunnuntai taas meni penkin alle. Elementit eivät sujuneet ollenkaan, mikä näkyi pisteissä paljonkin. Mutta onnistuin kompensoimaan virheitäni hyvillä komponenttipisteillä. Eli mikäli saan elementit menemään niin on minulla hyvät mahdollisuudet saada 120 pistettä.”

Iida Mäki luisteli ensimmäisen Debytantti –kisansa. Iidan sijoitus oli 17/29. Emilia Karmi puolestaan kisasi Novice B –sarjassa. Emilia ylsi sijalle 7/21.

Seela Järvinen kilpaili Springs A –sarjassa. ”Mielestäni ohjelmaa oli kiva luistella. Lutzissa on vielä hieman hiomista, mutta flippi meni jo oikein mukavasti”. Seelan sijoitus Mikkelissä 11/23.

Onnittelumme pokaalisijoista ja muista hienoista suorituksista! Tsemppiä seuraaviin kilpailuihin.

Muiden luistelijoidemme kommentit saamme myöhemmin.

HSK:n kisasivuilta pisteet ja sijoitukset: https://staging.hsk.fi/kilpailut/kausi-2018-2019/

Järjestäjän kisasivut: http://www.mikkelinluistelijat.fi/crystal-cup-2018-2/

Crystal Cup: Roosa
Crystal Cup: Roosa ja Seela

 

Crystal Cup: Seela ja Svetlana

Kuvat: luistelijoiden vanhemmat ja tukijoukot