Satu Kaski

Millainen oma luistelupolkusi on ollut?

Nuorempana urheilin muuten, mutta aikuisena pääsin muodostelmaluistelun makuun ja viimeiseksi luistelin Team Antiquessa. Kauteen 2019 – 2020 kuitenkin lopetin tämän hauskan ja ihanan harrastuksen ajanpuutteen vuoksi. Ja hienolla hetkellä lopetinkin: voitimme sekä aikuisten olympiakultaa että loppukilpailun ja kaudesta jäi todella hyvä mieli!

Miten kuvaisit itseäsi valmentajana?

Valmentajana olen kuunteleva ja läsnäoleva. Toimintaani ohjaa halu tukea urheilijoita kohti heille tärkeitä asioita ja päämääriä. Olen tarvittaessa myös vaativa, toisin sanoen saatan haastaa ja nostaa esille asioita, jotka eivät ole helppoja käsitellä. Kohti meneminen ei aina ole helppoa ja voi tuntua ikävältä – silti näen senkin ajoittain tarpeellisena, jotta asetettuihin tavoitteisiin päästään.

Mikä valmentamisessa on parasta?

Parasta on nähdä se ilo, kun urheilijat yhdessä löytävät ratkaisuja, rakentavat uutta, selviävät hankalista tilanteista ja onnistuvat. Onhan se upeaa tehdä urheilun parissa töitä jo sinänsä. Valmennustilanteet psyykkisenä valmentajana ovat aina ainutkertaisia; se on hyvin mielenkiintoista ja innostavaa. Opin myös itse koko ajan uutta!

Mitä minulle tarkoittaa HSK:n slogan ”Hyvä seura kaikille”?

Hyvä seura kaikille -ajatus toimii ikään kuin kompassina meille kaikille. Se on tärkeä arvo, jota vasten peilaamme tekemistämme. Päivittäin pitää kysyä itseltään sitä, toiko tämä kohtaaminen itselle ja toiselle ”hyvä seura kaikille” -olon? Kun toi, on oikealla polulla ja jos ei, pitää muuttaa ja kehittää jotain. Tässäkin asiassa voi tulla koko ajan paremmaksi ihan niin kuin urheilussakin.