Laura Valli

Laura Valli

Valmentaja

Millainen oma luistelupolkusi on ollut?

Olen luistellut aina ”muokassa”. HSK:hon tulin vuonna 2004 ja lopetin oman kilpauran luistelijana Unikeissa keväällä 2014. Sen jälkeen olen ollut mukana HSK:ssa erilaisissa valmennushommissa, pääsääntöisesti SM-putkessa apuvalmentajana. Vuonna 2013 sain olla tekemässä seuran historiaa, kun voitimme maailman mestaruuden Bostonissa.

Miten kuvailisit itseäsi valmentajana?

Tavoitteenani on olla vaativa, mutta rento. Pidän tärkeänä avoimuutta ja rehellisyyttä; aina kannustavalla otteella. Minulle hallille tuleminen on aina ollut kivaa ja mielestäni on tärkeää, että treeneissä kuuluu naurua!

Ennen kaikkea olen tietenkin osa valmennustiimiä. Meidän tehtävämme on yhdessä toimia mahdollistajina ja haluan tuoda oman panokseni palapelin rakentamiseen. Iso HSK-sydän on se, joka tuo minut hallille joka päivä ja vie tässä työssä eteenpäin.

Mikä valmentamisessa on parasta?

Joka päivä pääsee haastamaan itseään! Työ itsessään on jatkuvaa kehittämistä ja vaatii sitä myös tekijältään. Valmentaessa löytää itsensä myös tilanteista, joihin ei muussa elämässä pääsisi. Työ on haastavaa ja vaatii rohkeuttakin, mutta on myös mielettömän antoisaa kaikkine oppeinensa.

Erityisen mahtavia ovat erilaiset oivalluksen hetket. Mielestäni uuden kauden alku on yksi kauden parhaista ajoista, koska silloin kaikki edellisen kauden aikana opittu konkretisoituu. Parasta ovat tietenkin myös ihmiset ja yhdessä tekeminen. On mahtavaa jakaa tämä juttu niin luistelijoiden, valkkutiimin kuin koko QUE-perheen kanssa!

Mitä sinulle tarkoittaa HSK:n slogan ”Hyvä seura kaikille”?

Uskomme, että mikä vain on mahdollista, jos tarpeeksi haluaa, ja sen mahdollisuuden haluamme antaa kaikille. Tiedämme myös, että erilaisia polkuja on yhtä monta kuin luistelijoita, ja sen takia luomme harkkoihin avoimen ja turvallisen fiiliksen.