Valikko

Tule HSK:n yhteistyökumppaniksi!

 

Perinteikäs, vuonna 1875 perustettu Helsingfors Skridskoklubb rf (HSK) on Suomen menestyneimpiä taitoluisteluseuroja. HSK tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet taitoluistelun harrastamiseen ja kilpavalmennukseen. Seurassa luistelee n. 700 lasta, nuorta ja aikuista 26:ssa eri valmennusryhmässä tai –joukkueessa, joiden valmennuksesta vastaavat ammattitaitoiset ja kokeneet valmentajat.

Kilpailumenestyksen perusteella HSK on nimetty Suomen Taitoluisteluliiton toimesta kauden parhaaksi seuraksi useina vuosina.  Susanna Rahkamo ja Petri Kokko edustivat Suomea ja HSK:ta jäätanssin maailman kärjessä jo 1990-luvulla.

Viime vuosina HSK on saavuttanut menestystä erityisesti muodostelmaluistelussa. Seniorijoukkue Team Unique ja juniorijoukkue Team Mystique kisaavat muodostelmaluistelun maailman kärjessä. Team Unique on neljästi edustanut Suomea MM-kilpailuissa ja saavuttanut useita voittoja kansainvälisissä kilpailuissa. Maailmanmestariksi Team Unique luisteli ensimmäisen kerran vuonna 2013.

Tervetuloa HSK:n yhteistyökumppaniksi tukemaan seuran laajaa toimintaa luistelukouluista harrastajaksi tai maailman huipulle saakka!

Tuen kohteeksi voit valita:

  • Koko seuran
  • Yksinluistelijat
  • Yhden tai useampia HSK:n kymmenestä muodostelmajoukkueesta
  • Lasten luistelukoulu tai HSK:n järjestämä kilpailu voidaan nimetä yrityksesi tai tuotteesi mukaan

Tutustu vaihtoehtoihimme ja valitse yrityksellesi sopivin tukipaketti.

Kultainen paketti

Paketti sisältää

  • Kumppanin logo ja linkki HSK:n mainosbanneriin
  • Nostot HSK:n Facebook ja Instagram sivuilla 1-4 kertaa kauden aikana
  • Kumppanin tarjous tai ostoetu HSK:n jäsenille Jäsenetu-sivulla
  • Kumppanin logo ja linkki muodostelmaluistelujoukkue Team Uniquen Yhteistyökumppanit –sivulle
  • Kumppanin esittely  (1 x) Team Uniquen Facebook  ja Instagram sivuilla (FB 5500 ja IG 7300 seuraajaa)

Lisäedut tapahtumissa

​- Logo HSK:n järjestämien kilpailujen mainosseinässä
– Äänimainos HSK:n järjestämissä kilpailuissa tapahtumapaikalla

Hinta
4000 €, alv 0%

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: [email protected]

Hopeinen paketti

Paketti sisältää

  • Kumppanin logo ja linkki HSK: mainosbanneriin
  • Nostot HSK:n Facebook ja linkki HSK:n mainosbanneriin
  • Kumppanin tarjous tai ostoetu HSK:n jäsenille ”Jäsenetu” -sivulla

Hinta
3000 €, alv 0%

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: [email protected]

Pronssinen paketti

Paketti sisältää

  • Kumppanin logo ja linkki HSK:n mainosbanneriin
  • Kumppanin tarjous tai ostoetu HSK:n jäsenille ”Jäsenetu” -sivulla

Hinta
2000 €, alv 0%

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: [email protected]

Muut yhteistyömahdollisuudet

Joukkue- tai ryhmäkohtainen mainosnäkyvyys joukkueen tai ryhmän esittelysivulla

Hinta
500 €, alv 0%

Tarjous tai jäsenetu HSK:n jäsenille suunnatulla Jäsenedut-sivulla

Hinta
300 €, alv 0%

Kilpailun tai luistelukoulun pääsponsorointi

Hinta
Sopimuksen mukaan

Kiinnostuitko?
Ota yhteyttä: [email protected]